Peetu toivottaa kaikille kavereille ja tuttavilleen hyvää alkanutta vuotta 2010!


Kuvat 1.1.2010. Aattona ei julkaisukelpoisia kuvia Peetusta voinut ottaa, sitä vähän pelotti kun illalla alkoi paukkumaan ulkona... Aluksi se vahti niitä ääniä, mutta illan mittaan vahtiminen alkoi muuttua hieman pelkäämiseksi. Se ei jättänyt meitä sisälläkään silmistään ja tunki ekaa kertaa vessaankin perässäni ;)


Teimme onneksi iltapäivällä töistä päästyäni pitkän lenkin kavereiden kanssa, joten eipä siinä sitten mitään hätiä illalla enää olisi ollut. Siinä joskus seitsemän aikaan illalla Peetu tapojensa mukaan uikutti pihalle ja ajateltiin että ei se tuota ulos vonkaamistaan lopeta ennenkö se sinne pääsee. Kuunneltiin että on aika rauhallista ulkona joten ei auttanut kuin lähteä viemään. No, ensimmäiseen tienristeykseen päästiin ja yksi jalannosto nopeaan ja kun taivaalla näkyi välkettä ja kuului pauketta päätti Peetu että tämä saa riitää. Reaktio sama kuin kuulutuksista näyttelyissä, elikkä pois nelivedolla!

Kotiovelle päästyään häntä heiluen se odotti että olis ihan kiva päästä sisälle :) Kun normaalisti se haluaa jäädä hankeen makaamaan ja oikuttelee joskus sisälle tuloa.


Muuten aika rauhallinen oli uuden vuoden aatto noin muuten, kyllä Peetu illan mittaan alkoi jo nukkumaankin. Tietysti kun olimme läsnä ;) Tänään menemme taas kaverilenkille metsään!