Kun se Peetun pienenä saatu turvaliivi "kutistui" ja jäi pieneksi, piti etsiä uutta ja sopivaa. Koitin saada jo joululahjaksi Peetulle uuden turvaliivin, mutta eihän niitä siihen hätään enää ollut sopivan kokoisia. Sittenpä ilmestyi ihan meidän omaan lähikauppaan Prismaan Best Friend -liivejä ja niistä löytyi "norsukokojakin" ;) Olin nimittäin etsinyt jo jonkun aikaa sopivia liivejä, tai paremminkin sopivia kokoja. Erään toisenlaisen liivin L-koko ei mennyt kaulasta ympäri (sellainen keltainen, jossa heijastimena tassun kuvia).


Tämmöinen liivi mulla nyt on! Siitäpä saakin kääntämällä keltaisen ja näin päivänvalon aikaan tuo punainen loistaa paremmin. Tästä mallista L-koko oli hyvä.


Kännykkäkuva tämänpäivän lenkiltä. Hauskaa on se että meidän koko berniporukalla on tälläiset samanlaiset liivit. Jakella taitaa olla sellainen tassukuvioinen, mutta olemmepa hyvä ryhmä kun kaikilla on näkyvät turvaliivit. Myös Nella-neidillä on tälläinen liivi ;)