Sunnuntaina oltiin E-P:n bernien järjestämässä agilityharkoissa. Mukana oli ensikertalaisia ja joitain jotka oli enempi vähempi tutustuneet lajiin. Menimme alkuun ihan perushyppyjä, pujottelua ja vielä putki lopuksi.


Kun päästiin kunnolla vireeseen niin silloin kyllä Peetukin suorittaa komeasti.


Toisella kerralla mentiin kahden esteen sarja. Tässä ylitetään viimeistä.


Peetu keskittyy mitä seuraavaksi tapahtuu. Siinä ohjataan esteen jälkeen odottavaan makupalakohtaan.


Pujottelu ei ole ehkä emännän vahvin laji. Se tuli todistettua näissä harkoissa... Kuten kouluttajakin sanoi, koirasta monesti lähtisi enemmän, mutta kaikki on niin koiran ohjaajasta kiinni... Itse räpellän noiden pujotteluun ohjaavien liikkeiden kanssa niin että koirakin siinä lähtee oikomaan. No, itselläni on pieni jippo jota aion kokeilla kotosalla, katsotaan sitten kuinka käy ;)


Putki tuntui Peetusta mukavalta, harmi vaan että sitä näissä harkoissa kerittiin kokeilla vain pari kertaa. Siinä ei ollut mitään ongelmaa käskeä koiraa muutakuin "putkeen" ja sinne se luikahti ja juoksi läpi.

 


Agilityharkkojen jälkeen kävimme vielä pienellä loppukävelyllä matkan varrella metsäpolulla ja saatiin nätti kuva kaveruksista kun nousivat mättään päälle. Kuvassa Luka ja Peetu.

 


Ja ettei toiminta loppunut vielä siihen että pääsimme kotiin harkoista, syönnin päälle huilittiin ja sitten lähdimme vielä käymään iltalenkillä Törnävän saaressa. Siellä on kauniita paikkoja kuvauskohteiksi, tämä vain tälläisen riihen etuportailla kiipeilty kuva :)