Kävimme (jo) loppiaisena samaisella metsälenkillä jossa kävimme ennen joulua kovilla pakkasilla. Nyt oli leudommat kelit, mutta tuulta sen verran enemmän, ettemme lähteneet Teerinevan ylitykseen vaan samoilimme metsässä nevan lähellä. Muutamia kuvia siltä reissulta:

Peetu

Luka ja Nella.

Nella ja Luka.

Nella ja Peetu.

Peetu.

Nella ja Luka kepinvedossa.

Alkuvuoden kuulumisia sitten muita: Uudesta vuodesta selvittiin taas, no, koiran kannalta se on onnellisesti taas vuodeksi takanapäin tuo Uuden vuodenaaton pauke... Peetulle se ottaa koville, se on aika herkkä vieläkin jännittämään esim. katolta putoavan lumen ääntä ja jos jotain vaikka vahingossa paukauttaa niin ettei se tiedä mistä se ääni tuli, se menee ihan apaattiseksi. Mitenkään ei olla hyysätty sitä Uuden vuoden aattonakaan, eli ei olla palkittu sitä silittelemällä tms kun se on siinä mielentilassa että sillä on paniikki ja se pelkää. Ollaan oltu itse mahdollisimman välinpitämättömänä tilanteesta, mutta kun se ei raukka pieni osaa käsitellä sellaisia äänen aiheuttajia jotka tulee ylhäältäpäin tai se ei tiedä mikä sen aiheutti.

Se kuinka se reagoi, on sillä tapaa että sen häntä menee lähes koipien väliin ja se alkaa katsella ylöspäin, Uuden vuoden aattona tuohon kuului vielä vinkuminen ja kauhean tiheä henkitys (läähätys). Sisällä se katselee kattoon ja ulkona se katselee jopa liikkuvien pilvienkin liikettä varsinkin kun on jo pimeä. Savupiipuista tuleva savu on toinen... Mitenkä sen kanssa oikein pitäisi menetellä, kun se menee aika pelokkaaksi tuollaisista... Toki sen mieliala kohenee kun vain jatketaan matkaa ja ei jäädä ihmettelemään mitään jos se jää tuijottelemaan ylöspäin. Eikä yritetä mitenkään kummastella itse sitä mitä se katsoo. Aika hyvin yhdellä kertaa se lopetti sisällä tuijottelemisen kattoon päin kun vain kielsi sitä. Mutta tiedä nyt sitten mikä olisi oikea tapa...

Se ei onneksi mene mitenkään hysteeriseksi sillä tapaa, että se esim hajottaisi paikkoja tms, se vain haluaa olla varma ettei mikään kotona sisätiloissa ole sille vaaraksi niiden äänien takana. Tämä "toipuminen" vie taas varmaan jonkun aikaa, aika hyvin se unohti silloin loppukesästä sen huvilakaudenpäätös tulituksenkin. Mutta tämä toi taas sen pintaan.

Plääh, toisaalta tietää että koira ei voi tuollaisessa mielentilassaan hyvin ja jotain haluaisi tehdä sen hyväksi että se tajuaisi sen ettei sen tarvitse tuossakaan tilanteessa yrittää hallita sitä itse. Mutta miten, kumpa koirakuiskaaja olisi auttamassa ;)

Ja lopuksi vielä haluan lähettää siskoni perheelle myös tätä kautta lämpimän osanoton Nero-collien äkillisen poismenon vuoksi - ajatellaan asia niin että se teki urheana koirana suuren päätöksen teidän puolesta, ettei teidän olisi tarvinnut tehdä niin raskasta päätöstä sen puolesta, niin paljon se teistä välitti! Voimia sinne teille kaikille - Vinkalle rapsutukset!