Onneksi saatiin vihdoin talvi ja lunta ennenkaikkea tänne meillekin, joten sehän oli selvää että nyt lähdetään metsälenkille kun oli viikonloppukin ja vapaata. Mukaan lähtivät Luka-berni ja Iitu-saksanpaimenkoira.


Meillä on olleet nuo tossut kaapissa jonkun aikaa, ne ostettiin jo vuosia takaperin kun Peetu satutti tassunsa lasinpalaan. Ja näillä koitettiin sitten tepsutella silloin ettei haava niin likaantuisi. Otin ne kokeeksi nyt käyttöön. Eilisen lenkillä nimittäin ei meinannut etenemisestä tulla mitään kun oli pakkasta enemmän ja lumi tarttui jääksi tassujen pohjaan tälläisessa irtolumessa jossa nytkin mentiin. Näillä ei nyt sitten tarttunut tassunpohjiin lumi eikä tarvinnut jäädä järsimään tassuja.


Varusteet ojennuksessa. Huomioliivi oli sen takia kun jänismetsällä oltiin...


Luka ja Iitu menossa.


Iitu jo tulossa.

Alla on sarja kuvia joissa Iitu yrittää napata sille heiteltyä lunta ilmasta kiinni. Ei siis ole lentävästä koirasta kyse, vaikka monesta kuvasta voisi niin ehkä päätelläkin...


Luka ei moisesta lumenmetsästyksestä innostunut.


Iitu neljä tassua maan kamaralla.


Tarkkaavainen ilme...


Ja vähän vielä hyppyjä taustalla.


Mitähän se Luka löysi maasta.


Iitun menoa.


Lumi pöllysi kun koirat juoksivat kilpaa.


Ja takaisin...


Tässä kuvassa Iitu näyttää tosi kookkaalta, mutta on jo vähän edempänä kuin Luka, kokoeroa korkeudessa näillä kaveruksilla ei paljoa taida olla.


Lukan rentoa menoa.


Peetun lähestymistä.

Niinkuin tuossa alussa kerroinkin, jänismetsissä oltiin. Ja kuinka ollakaan kuului aluksi muutamia pyssyn paukahdoksia, joista Peetu tietysti meni ihan pelokkaaksi. Pysyi kyllä hyvin jaloissa, ei lähtenyt kauas, päin vastoin asteli enemmänkin kantapäille kun piti niin lähellä kulkea. Hieman siellä kuljeksittuamme palattiin autolle johon Peetu meni peräkonttiin hetkeksi huilaamaan ja otin ne tossutkin jo pois kun ajattelin että me ollaan varmaan sitten lähdössä kotiin. Hetken huilattuaan ja koottuaan rohkeuttaan autossa Peetu päättikin vielä yhtyä koirien leikkiin ja nuo viimeiset yhteisjuoksukuvat onkin vielä sen jälkeen kun Peetu palasi vielä autosta takaisin. Käytiin sitten vielä kävelemässä joku puolituntinen metsätiellä, mutta epäluuloisuus kasvoi mitä kauemmaksi autosta menimme. Siinä sitten aina auton luona itsevarmuus kasvoi ja Peetu oli ikäänkuin oma itsensä ja uskaltautui vähän riehumaankin. Hyvä niin, ettei lähdettykään siinä vaiheessa kun ensimmäisen kerran Peetu koki auton ainoaksi paikaksi jonne mennä siinä metsässä, vaan tuli ihan omin ehdoin sieltä vielä poiskin kun pidimme takaluukun auki kun olimme vielä muut ulkona.

Ihan kivaa tosiaan kun on lunta ja kun vielä enemmän tästä jäätyisi niin pääsisi oikein kunnolla nevalle rämpimään ja sillähän ne meidän uuden vuoden lupaamat kilot vain karisisi pois!!